Agro-ekologinen tietopaikka
cs čeština en English fi suomi fr français de Deutsch el ελληνικά hu Magyar it italiano lv latviešu lt lietuvių ro Română es español sv svenska
RG Z
Hallitukset ja hallinto

Hallitukset ja hallinto

Maatalouden ekologiseen siirtymiseen liittyvät keskeiset kysymykset ja strategiat

Tapaustutkimuksissa 15 Euroopan maassa yksilöitiin yli 100 agroekologisten siirtymien estettä ja ajuria haastatteluissa ja työpajoissa, joihin osallistuivat tapaustutkimusten monitoimijaisten foorumien jäsenet (ks. lisätietoja englanninkielisestä Deliverable D3.4:stä).

D3.4 - Report on key barriers of AEFS in_Europe and co-constructed_strategies (link to Zenodo)

Esteiden ja tekijöiden analyysin perusteella saatiin kolme laajaa esteiden ja tekijöiden klusteria: i) tiedon ja sosiaalisen pääoman puute, ii) lisäarvon, jalostuksen ja markkinoille pääsyn puute ja iii) tehoton politiikan suunnittelu. Analyysissä keskityttiin esteisiin, jotka haittaavat siirtymistä agroekologiseen maatalouteen, mutta huomioon otettiin myös epävarmuustekijöitä käsittelevässä jaksossa käsitellyt tekijät. Seuraavassa esitetään yhteenveto kolmesta teemasta.

Tietämyksen ja sosiaalisen pääoman puute:  Yleisimmin havaittu este on tiedon puute maatalousekologisista käytännöistä ja niiden kestävyyshyödyistä sekä maatalousekologisesti tuotetuista tuotteista saatavan lisäarvon luomiseen liittyvistä taloudellisista mahdollisuuksista ja niihin liittyvistä epävarmuustekijöistä. Tällaisia esteitä raportoitiin useimmissa tapaustutkimuksissa, ja ne kuvastavat agroekologisen maatalouden tietointensiivistä luonnetta. Nämä esteet liittyvät pääasiassa viljelijöiden tiedon puutteeseen ja korostavat neuvojien ja ammattikouluissa työskentelevien opettajien erityisosaamisen tarvetta. Maatilojen neuvontapalveluiden osalta on otettava huomioon kaksi tärkeintä rajoitusta: ne voivat olla alirahoitettuja tai niillä voi olla vaikeuksia pätevien neuvojien rekrytoinnissa. Tähän liittyvä heikkous on AKIS-toimijoiden rajallinen koordinointi ja viljelijöiden, neuvojien ja tutkijoiden välisen tiedon jakamiseen tarkoitettujen verkostojen puute.   
Monissa tapaustutkimuksissa oli näyttöä siitä, että maatalousekologisten siirtymien esteet johtuivat vähäisestä yhteistyökyvystä ja -halukkuudesta, mikä puolestaan johtui heikosta sosiaalisesta pääomasta ja viljelijöiden yksilöllisyydestä ja keskinäisestä kilpailusta. Itä-Euroopan tapaustutkimuksissa haluttomuus yhteistyöhön voidaan selittää negatiivisilla kokemuksilla kommunistihallinnon asettamista kansallistetuista kollektiivisista maatalousjärjestelmistä. Näissä yhteyksissä termillä "yhteistyö" on negatiivinen merkitys. Luottamuksen ja luottamuksen puute maatalousosuuskuntia kohtaan ja siitä johtuva alhainen yhteistyöhalukkuus liittyvät läheisesti taloudellisiin esteisiin. Yhteistyöhalukkuuden puute voi esimerkiksi estää varastointi- ja jalostusinfrastruktuurin yhteishankinnan tai suoramarkkinoinnin.

Lisäarvon, jalostuksen ja markkinoille pääsyn puute: Useissa tapaustutkimuksissa havaitut esteet liittyivät agroekologisen maatalouden taloudelliseen kestävyyteen nykyisten perinteisten elintarvikejärjestelmien puitteissa. Rahoituksen saatavuuden puute ja muut investointeihin liittyvät kysymykset olivat yleisimpiä esteitä. Useimmissa tapaustutkimusmaissa havaittiin monenlaisia ongelmia, jotka liittyvät agroekologisen tuotannon lisäarvon puutteeseen, kuten alhainen kysyntä ja tuottavuus, joka ilmeni pikemminkin alhaisina hintoina kuin tuotantokustannuksina, mikä johti agroekologisten tuotteiden varastointiin, jalostukseen ja myyntiin liittyviin logistisiin ongelmiin. Myös työvoiman saatavuus ja markkinoiden keskittyminen todettiin merkittäviksi ongelmiksi.  

Tehoton politiikan suunnittelu: Politiikasta johtuvat erityiset esteet kattoivat kestämättömät määräykset sekä joustavuuden puutteen täytäntöönpanossa ja seurannassa. Tähän ryhmään kuuluivat myös politiikan tukeen liittyvä byrokratia sekä kohdentamisen tai julkisten hankintojen puute, joita esiintyi vain muutamassa tapaustutkimuksessa. 

Esteiden ja ajureiden ryhmittely tarjosi keinon tarkastella maatalousekologiseen siirtymiseen liittyviä haasteita erityisistä näkökulmista, joiden avulla voidaan yksilöidä strategisiin polkuihin sisältyviä erityistoimia sekä analysoida markkinavälineitä ja poliittisia välineitä, joilla voidaan edistää siirtymäprosesseja. Eri esteet ja tekijät eivät kuitenkaan esiinny erillään toisistaan. Joidenkin esteiden olemassaolo vahvistaa muiden esteiden kehittymistä ajan myötä. Tapaustutkimukset osoittavat, että eri esteet ovat yhteydessä toisiinsa ja riippuvuussuhteessa toisiinsa ja että tiedotukseen, talouteen ja politiikkaan liittyvät kysymykset liittyvät läheisesti toisiinsa Euroopan agroekologisessa maisemassa ja että edistyminen yhdestä näkökulmasta edellyttää kahden muun näkökulman käsittelyä. 

Näihin eri esteisiin puuttuminen edellyttää eri rooleissa toimivien ja useita intressejä edustavien toimijoiden osallistumista (monien sidosryhmien verkostot) sekä innovatiivisia koordinointi- ja yhteistyömuotoja. Erityisesti tapauksissa, joille on ominaista toimijoiden välisen yhteistyön vähäisyys, ja maatalousekologisen siirtymävaiheen alkuvaiheessa viranomaiset (esim. maatalousministeriöt) ovat keskeisiä toimijoita, jotka voivat käynnistää, hallinnoida ja ohjata hallintoverkostoja kohti maatalousekologista siirtymävaihetta. Lisäksi karismaattiset maanviljelijät, neuvonantajat ja kansalaisjärjestöt ovat tärkeitä, kun verkosto on uusi ja muuttuva, kun taas kypsempien ja vakaampien verkostojen ytimenä ovat monien sidosryhmien keskittymät. 

Tärkeimmät opetukset agroekologisten siirtymästrategioiden yhteiskehittämisestä.

Monitoimijaiset foorumit ehdottivat kussakin tapaustutkimuksessa strategisia reittejä, joilla puututaan agroekologisten siirtymien käynnistämisen tai tehostamisen keskeisiin esteisiin ja tekijöihin. 

Yhteiskehittämisen ensimmäinen keskeinen oppi liittyy siihen, miten tärkeää on kypsä sosiaalinen pääoma ja viljelijöiden parempi tietämys agroekologisten käytäntöjen hyödyistä ja taloudellisista mahdollisuuksista agroekologisten siirtymien onnistumiselle. Kypsä sosiaalinen pääoma on ratkaisevan tärkeää ehdotetuille institutionaalisille muutoksille, kuten uusille tietoverkoille. Tapaustutkimuksissa todettiin, että välittäjillä on tärkeä rooli sosiaalisen pääoman luomisen ja institutionaalisten muutosten helpottamisessa, esimerkiksi luotetuilla neuvonantajilla, jotka ottavat yhteyttä viljelijöihin ja tuovat toimijat yhteen. Tapauksissa, joissa agroekologinen siirtymä aloitetaan tavanomaisissa viljelyjärjestelmissä, ehdotetuissa institutionaalisissa muutoksissa on tunnustettava viljelijöiden perinteiset arvot ja asenteet, jotta vältetään yhteensopimattomuus "hyvää viljelijää" koskevien näkemysten kanssa. Sosiaalisen pääoman parantaminen on kuitenkin pitkäaikainen prosessi, joka edellyttää suotuisaa poliittista ympäristöä, jossa tuetaan valmiuksien kehittämistä ja investointeja uusien yhteistyömuotojen normalisoimiseksi tai institutionalisoimiseksi.

Toinen keskeinen oppi, joka saatiin tapaustutkimusten strategioiden yhteiskehittämisestä, on tarve vahvistaa yhteistoimintaa ja kollektiivisia instituutioita neuvotteluvoiman lisäämiseksi arvoketjussa. Tämä mahdollistaisi korkeampien hintojen saamisen agroekologisille tuotteille ja agroekologisen viljelyn mahdollisuuksien hyödyntämisen taloudellisesti kannattavaksi. Tällaisia prosesseja on tuettava politiikalla ja julkisella sektorilla, jotta voidaan puuttua taloudelliseen hyväksikäyttöön ja valtasuhteisiin liittyviin ongelmiin sekä ratkaista elintarvikeketjujen ylikulutukseen ja ruokahävikkiin liittyvät ongelmat, joilla on vaikutuksia kansanterveyteen, sosiaaliseen oikeudenmukaisuuteen ja elintarviketurvaan (Lampkin et al., 2020). 

Kolmas strategioiden yhteiskehittämisen keskeinen opetus on kuluttajakäyttäytymisen ja ruokavalion muutosten merkitys, erityisesti jos agroekologisen siirtymävaiheen päätavoitteena on transformatiivinen muutos. Kestävämpi ruokavalio, joka sisältää vähemmän eläintuotteita, mahdollistaa agroekologisten käytäntöjen laajamittaisen toteuttamisen ilman, että kotimainen maatalousmaa ylikuormittuu ja metsäkato vältetään. Tämä korostaa tarvetta tarkastella maatalousekologisia siirtymiä laajemmin elintarvikejärjestelmän näkökulmasta, mitä tukevat myös UNISECO:n aluetason analyysin tulokset (ks. tarkemmat tiedot asiakirjasta D4.3).

Joidenkin tutkimusten mukaan COVID-19-pandemia on kiihdyttänyt entisestään suuntauksia, joiden mukaan kuluttajien kasvava kysyntä terveellisiksi, kestäviksi ja paikallisiksi merkityille elintarvikkeille on lisääntynyt (esim. Vittuari et al., 2021). Jos nämä kuluttajakäyttäytymisen suuntaukset jatkuvat pandemian päättymisen jälkeen, niitä voitaisiin vahvistaa kuluttajille suunnatuilla valistuskampanjoilla ja koulujen ja ruokaloiden julkisilla hankintaohjelmilla, kuten yhteisesti laadituissa siirtymästrategioissa ehdotetaan. Tämä auttaisi voittamaan esteet, kuten luomutuotteiden markkinoiden kyllästymisen. Suoraan kuluttajamyyntiin suuntautuminen ei kuitenkaan aina ole mahdollista (erityisesti pienviljelijöille) tai siihen voi liittyä merkittäviä taloudellisia vaikutuksia.

Lopuksi paikalliset toimijat korostivat, että maatalousekologisen siirtymävaiheen strategioiden edistämiseksi käytettävien innovatiivisten markkina- ja poliittisten välineiden osalta paikalliset toimijat korostivat, että maatalousekologia on tietointensiivistä ja että erilaiset markkina- ja poliittisten kannustimien yhdistelmät ovat tärkeitä, jotta siirtymävaiheen tietoon liittyvät haasteet voidaan ratkaista. 
Osaamiseen liittyviä haasteita on kolmea eri muotoa:

  • Tietämyksen luominen: Tämä haaste viittaa tarpeeseen kehittää tutkimusta, demonstraatiokenttiä ja neuvontapalveluja maatalousekologisiin kysymyksiin liittyen sekä tarjota kannustimia ja tietoa arvoketjun toimijoille ja kuluttajille. Keskeisiä markkina- ja poliittisia kannustimia tähän haasteeseen vastaamiseksi ovat maatalouden ympäristötuet ja tietämyksen edistäminen.
  • Tietämyksen levittäminen: Tämä haaste koskee tarvetta helpottaa agroekologisten lähestymistapojen ja käytäntöjen käyttöönottoa arvoketjuissa. Keskeisiä markkina- ja poliittisia kannustimia ovat sertifiointijärjestelmät ja elintarvikepolitiikka.
  • Valmiuksien kehittäminen: Tämä haaste koskee kollektiivisen toiminnan, vertaisoppimisen ja verkostoitumisen edistämistä elintarvikejärjestelmän uudelleensuunnittelemiseksi. Keskeisiä markkina- ja poliittisia kannustimia ovat verkostoituminen ja yhteistyö. Tietämyksen edistämisen tavoite voidaan saavuttaa kohdennetuilla poliittisilla toimenpiteillä ja monenlaisilla markkina- ja poliittisilla kannustimilla. Agroekologinen siirtymä on tietointensiivinen prosessi, jonka haasteista on saatu näyttöä tapaustutkimuksissa, jotka liittyvät tietoon, alkaen tiedon luomisesta tiedon levittämiseen ja päättyen valmiuksien kehittämiseen. Käytäntöihin perustuvia maksuja ja neuvontapalveluja pidettiin erittäin tärkeinä tiedon luomisen kannalta, mutta sertifiointijärjestelmät ja elintarvikepolitiikka ovat ratkaisevia tiedon levittämisen kannalta arvoketjun tasolla. Paikallisen elintarvikejärjestelmän uudelleensuunnitteluun tarvittava valmiuksien kehittäminen voidaan saavuttaa vain yhdistämällä paikallisia toimia, kuten aluepolitiikkaa ja verkostoitumisvälineitä.

Ks. lisätietoja markkina- ja toimintapoliittisten välineiden arvioinnista Deliverable D5.4 - Innovatiiviset markkina- ja toimintapoliittiset välineet agroekologisten siirtymästrategioiden edistämiseksi. Erityiset keskeiset tulokset on tiivistetty tapaustutkimusten tiivistelmiin, jotka tuovat lisäarvoa ja tarjoavat uusia näkemyksiä paikalliseen vuoropuheluun maatalouspolitiikasta (esim. YMP:n strategiset suunnitelmat), maatalouskäytännöistä ja agroekologiasta tai edistävät käytännön yhteisöstä esiin tulleiden tarpeiden kehittämistä tai niihin vastaamista.

D5.4 - Report on innovative market incentives and policy instruments favouring conversion pathways to AEFS (link to Zenodo)

           D5.4 - Annex 1: Case study summaries (link to Zedono)

Aihekohtaiset tiedotteet

Austria

Czech Republic

France

Germany

Greece

Hungary

Italy

Latvia

Lithuania

Romania

Spain

Sweden

Switzerland