Politiikat ja strategiat 

Maatalousekologiseen siirtymiseen liittyvien esteiden poistamisessa on edistytty. Näitä esteitä pyritään poistamaan erilaisilla politiikoilla ja toimilla. Maatalouskäytäntöjä koskevilla EU:n asetuksilla ja direktiiveillä arvioitiin olevan myönteinen rooli maatalousekologiseen siirtymiseen. 

Tapaustutkimuksissa 15 maassa tehdyssä politiikkojen ja strategioiden analyysissä todettiin, että YMP:n I pilarin politiikan välineillä on heikommat yhteydet agroekologiseen siirtymiseen kuin II pilarin välineillä (Linares Quero et al., 2020). Jälkimmäisistä tehokkaimmiksi välineiksi todettiin maatalouden ympäristötoimenpiteet, luonnonmukainen maatalous, maatilojen nykyaikaistaminen ja investoinnit sekä neuvonta, tiedotus ja koulutus. 

Innovatiiviset markkina- ja politiikkakannustimet tunnistettiin sopiviksi edistämään agroekologisia siirtymiä (Galioto et al., 2021). Elintarvikepolitiikassa luonnonmukaisten tuotteiden julkiset hankinnat julkisia ruokaloita varten ja kansalliset elintarvikestrategiat saivat korkeat pisteet agroekologisen siirtymän tukemisen kannalta. Markkinavälineistä sertifiointijärjestelmiä arvioitiin kaiken kaikkiaan myönteisesti, mutta mielipiteet vaihtelivat ja olivat ajoittain eriäviä.

Kulttuuri ja ajattelutapa voivat olla esteenä maatalousekologisiin viljelyjärjestelmiin siirtymiselle. Viljelijät, laitokset, viranomaiset, yritykset ja muut arvoketjujen toimijat luottavat usein siihen, että nykyiset lähestymistavat ovat tuttuja ja kokemukseen perustuvia tuotoksia. Muutosvastarinta, kokemattomat lähestymistavat tai aseman muuttamiseen liittyvä passiivisuus estävät uusien ideoiden ja käytäntöjen omaksumista. Viljelijöiden epävirallisella tai virallisella yhteistyöllä on pitkät perinteet, esimerkiksi maatalouskoneiden renkaiden kautta (esim. CUMAs, Ranska; RingLink, Yhdistynyt kuningaskunta). On kuitenkin näyttöä siitä, että viljelijät tunnustavat yhteistyön arvon, mutta odottavat, että joku muu tekee aloitteen (esim. tšekkiläinen tapaustutkimus). Halukkuus toteuttaa maatalousekologisia käytäntöjä riippuu viljelijöiden ja muiden toimijoiden välisestä luottamuksesta, joka voi olla heikko poliittisten toimenpiteiden, kuten maatalouden ympäristöjärjestelmien, täytäntöönpanossa tai seurannassa. Yhdistyneen kuningaskunnan tapaustutkimuksesta saadut todisteet osoittavat, miten tällaisia esteitä voidaan poistaa tehokkaiden yhteistoimintafoorumien, verkostoitumisen ja yhteistyön avulla.

Espanjan Navarrasta saatu näyttö osoitti, että maaseudun kehittämisohjelman toimenpiteen 16.2 avulla on voitu rahoittaa innovatiivisia hankkeita, jotka mahdollistavat koneiden yhteiskäytön, pientuottajien luonnonmukaisten tuotteiden keruun ja myynnin sekä luonnonmukaisten ja paikallisten tuotteiden kuukausimarkkinoiden tukemisen. Vastaavanlaisten lähestymistapojen hyödyistä on näyttöä biodistricejä varten (esim. Chianti, Italia; Italian tapaustutkimus).

Esimerkkejä muista aloitteista, joiden on osoitettu edistävän siirtymiä, ovat seuraavat: 

• Monivuotiset investointisuunnitelmat, jotka mahdollistavat asteittaisen siirtymisen (esim. siirtyminen uusiin persikoiden karsintajärjestelmiin, Kreikan tapaustutkimus);
• yhteistyön edistäminen koko arvoketjussa tukemalla yhteisiä maatalouden ympäristötoimenpiteitä (esim. kreikkalainen tapaustutkimus);
• viljelijöiden yhteistyö tuotannon aikana (esim. yhteinen kompostointi, yhteiset sääennusteet; Italian tapaustutkimus); 
• tietämyksen lisääminen tulovaihtoehdoista intensiiviselle karjankasvatukselle (sveitsiläinen tapaustutkimus);
• näyttöön perustuvat neuvontapalvelut, joissa keskitytään uusiin käytänteisiin (kreikkalainen tapaustutkimus), ja tietämyspuutteiden täyttäminen, kuten maaperänsuojelukäytänteet (esim. unkarilainen tapaustutkimus); 
• Hintapalkkioiden tarjoaminen maatalousekologisia käytäntöjä koskevien standardien täytäntöönpanon avulla helpottaisi viljelijöiden ja yritysten sopimuksia tuotannosta (ruotsalainen tapaustutkimus). 

Parempi tuki kollektiivisille toimille voisi helpottaa viljelijöiden mahdollisuuksia saada erityiskoulutusta, jalostuslaitoksia ja maatalouskoneita, joihin heillä ei muuten olisi varaa. Se auttaa myös viljelijöiden välistä viestintää ja tukee vertaistensa välistä tiedonvaihtoa, mikä voi vähentää viljelijöiden vastahakoisuutta uusien agroekologisten käytäntöjen käyttöönottoon liittyviä riskejä kohtaan. Verkostoituminen edistää synergioiden syntymistä arvoketjun paikallisten toimijoiden välille, mikä voi mahdollistaa lisäarvon oikeudenmukaisemman jakautumisen ja siten tukea maaseudun paikallista kehitystä.
 

Luonnonmukaiset viljelykäytännöt

Luonnonmukaisten viljelykäytäntöjen lisääntyminen Euroopassa tarjoaa lähtökohdan siirtymiselle kestävämpiin viljelykäytäntöihin. Joillakin aloilla ja alueilla kasvu on ollut nopeaa (esim. maidontuotanto Latviassa). 

Tällaista siirtymistä edistävät mekanismit, joilla tuetaan maatalouskäytäntöjen integroituja lähestymistapoja, jotka heijastavat agroekologisten viljelykäytäntöjen monimutkaisuutta (esim. monitahoisten viljelykiertojen toteuttaminen palkokasvien kanssa, rehun ja lannoitteiden tuottaminen tilalla, biologisen monimuotoisuuden ja maaperän laadun parantaminen jne; Latvian tapaustutkimus). Tämä merkitsisi siirtymistä pois kapeammin määritellyistä ympäristöön, yhteiskuntaan ja talouteen liittyvistä kysymyksistä. 

Siirtyminen agroekologisiin viljelyjärjestelmiin ja -käytäntöihin edellyttää kuitenkin riskien vähentämistä vaadittavien investointien ja toimien osalta (esim. mahdollisuus tehdä pitkäaikaisia sopimuksia yksityisten yritysten kanssa, maksamalla palkkio kestävistä käytännöistä; Ruotsin tapaustutkimus).
 
Arvoketjun toimijoiden asemaa on vahvistettava, jotta voidaan kehittää vauhtia tuotteiden käyttöönottoon ja siirtymävaiheen jatkuvaan edistymiseen (esim. luonnonmukainen maidontuotanto, Latvia). 

Infrastruktuuri

Toimitusketjujen eheyttä ja yksittäisten yritysten tai alojen taloudellista elinkelpoisuutta uhkaavat paikallisen infrastruktuurin heikkoudet. Tällaiseen infrastruktuuriin kuuluu maatilan ulkopuolinen infrastruktuuri: 

• liikenne (esim. maantie-, rautatie- ja lauttaverkot); 
• viljelykasvien ja karjan toimitusketjujen laatu ja tehokkuus (esim. karjan hyvinvointistandardien varmistamiseen tarkoitetut säilytyspaikat markkinoilla; Yhdistyneen kuningaskunnan tapaustutkimus); 
• paikalliset teurastamot ja lihakaupat; 
• muiden kuin fossiilisten polttoaineiden tarjonta (esim. vety liikenteen ja maatalouskoneiden käyttöön);

ja maatilalla: 

• varastointi (esim. säilörehu, vesi);
• hygieniatilat (esim. suihkut, vaatteet; esim. romanialainen tapaustutkimus);
• Tuotteiden jalostaminen tilalla parantaisi tilojen taloudellista vakautta joissakin arvoketjuissa (esim. maitotuotteet, Liettua). 

 

Tietojen vaihto

UNISECO:n tulokset osoittavat neuvonnan, tutkimuksen, innovoinnin ja koulutuksen merkityksen maatalousjärjestelmien sosiaalisissa verkostoissa. Markkinapolitiikkojen ja -välineiden analyysi osoitti, että maatalouskäytäntöjen tietopohjan vahvistaminen ja maatalouden tietämys- ja innovaatiojärjestelmän tukeminen ovat tärkeitä vaiheita agroekologisten viljelyjärjestelmien leviämisen tukemisessa (ks. Quero et al., 2020). Se myös vähentää osaltaan viljelijöiden riskinottohaluttomuutta ja voimaannuttaa kuluttajia. 

Tiedon tehokasta jakamista helpottavat foorumit tarjoavat mahdollisuuksia tiedottaa instituutioiden (esim. viljelijöiden, viranomaisten, yritysten ja tutkimuksen) vaikuttajille. Esimerkkejä tämän prosessin tehokkaista mekanismeista ovat Koillis-Skotlannin maatalouden neuvoa-antava ryhmä (North-East Scotland Agriculture Advisory Group, NESAAG; tapaustutkimus Yhdistyneessä kuningaskunnassa), maatalouskamarin roolin vahvistaminen riippumattomien neuvontapalvelujen koordinointikeskuksena (tapaustutkimus Unkarissa) ja maatalouden ja innovaatiojärjestelmien alueellinen koordinointikeskus (tapaustutkimus Italiassa).

 

Sosiaaliset oikeudet

UNISECO:n tutkimustulokset antavat käsityksen siitä, miten agroekologiset viljelyjärjestelmät ja -käytännöt voivat edistää Euroopan sosiaalisten oikeuksien pilarin toteutumista. Näihin kuuluvat neuvonnan, tutkimuksen, innovoinnin ja koulutuksen merkitys maatalousjärjestelmien sosiaalisissa verkostoissa, mikä edistää YK:n kestävän kehityksen tavoitetta 4, joka koskee koulutusta ja elinikäistä oppimista. Mahdollisuudet oppia, kyseenalaistaa ja keskustella uusista todisteista eri näkökulmista auttavat poistamaan maatalousekologisten käytäntöjen käyttöönoton esteitä.

On näyttöä siitä, että teollisuus ja maanviljelijät tarvitsevat työelämälähtöisiä taitoja, oppisopimuskoulutusta, elinikäistä oppimista ja korkeakoulututkinnon suorittaneita, mutta joutuvat kilpailemaan työmarkkinoilla (Yhdistyneen kuningaskunnan tapaustutkimus). Pitkällä aikavälillä tarvitaan strategista lähestymistapaa koulutuksen, ammatillisen koulutuksen ja elinikäisen oppimisen tarjoamiseen, jotta asianomaiset viranomaiset ottaisivat sen käyttöönsä ja jotta se olisi houkuttelevaa tuleville opiskelijoille ja oppilaille.

UNISECOn keskeinen suositus on tukea kohdennettuja koulutuskampanjoita sekä sertifiointi- ja merkintäjärjestelmiä, joilla luodaan kysyntää agroekologisille tuotteille. Agroekologisten teemojen sisällyttäminen virallisten koulutusohjelmien (keskiasteen ja korkea-asteen koulutus) opetussuunnitelmiin voisi auttaa luomaan uuden viljelijäsukupolven, joka kiinnittäisi enemmän huomiota eri viljelymenetelmien ympäristö- ja terveysvaikutuksiin. Tällainen koulutus voisi myös parantaa tietoisuutta tieto- ja viestintätekniikan välineistä, mikä on avainasemassa agroekologisen siirtymän kannalta Euroopassa. 

Oppiminen olisi suunniteltava siten, että: 

• räätälöitäväksi ja kaikkien toimijoiden käyttöön ja saataville; 
• Olennaista maatalousjärjestelmien agroekologisen siirtymän kaikissa vaiheissa; 
• sopiva yksittäisten toimijoiden elämänvaiheeseen; 
• samanaikainen teknisten ja sosiaalisten innovaatioiden kanssa.

Tuloksista laaditaan toimintapoliittinen tiivistelmä, jossa annetaan suosituksia neuvonnan, koulutuksen ja elinikäisen oppimisen tukemiseksi maatalousekologisten siirtymien edistämiseksi.